Laatu ohjasi Fendtin pariin
Harrastuksemme alkoi 80-luvun lopulla mökin pihalle tehdystä heräteostoksesta. Huomasimme pian, että vaunun kanssahan liikkuu näppärästi pidemmällekin. Muut harrastajat alkoivat tulla kierrellessä tutuiksi, ja nykyään käymmekin usein tuttujen kanssa erilaisissa caravan-tapaamisissa. Ruotsia ja Pohjois-Norjaakin olemme katsastaneet, mutta useimmiten viihdymme kotimaassa lähellä luontoa tai sotahistorialisia reittejä seuraillen.
Kokemusta meille on kertynyt useammasta vaunumallista ja merkistä. Ensimmäisestä Fendtistämme jäänyt laatumielikuva ohjasi meidät uudelleen merkin pariin. Vastaavaa sänkyjen mukavuutta ei muilla merkeillä ollut. Tosin nyt halusimme mukaan myös ilmastoinnin. Fendtiin tarkemmin kurkannut kaveri totesi ”tämä on luksusta”.
Opal-mallissamme on kaikki tarvittava, tyylikkäästi mutta ilman turhaa krumeluuria. Tekstiileihin löytyi tyylikkäät vaihtoehdot. Jämäköihin laatikoihin teki heti mieli laittaa kunnon pihviveitset ja unohtaa kertakäyttöiset. Valmistamme usein ruoat itse, joten tilava jääkaappi, 3 lieden keittotaso ja iso sohvaryhmä ruokailuun ovat olleen ilon aiheita.
Vaunu on myös yllättävän hyvä vetää. Tuuli ei siinä tunnu. Pitkällä harrastuskokemuksella on vaihdossa aina haettu parannusta edelliseen vaunuun, jolloin olemme päätyneet Fendtiin. Kivinen hoiti kaupat ja lisävarusteasennukset mallikkaasti.
Mukavaa kautta kaikille, tavataan reissulla!
Siirry julkaisuun:
Siirry julkaisuun: ”Olisi mukava nähdä kotimaassa enemmänkin Fendtejä” »